02.01.2008

Muokkauksena liitän tähän yhden aiemmista teksteistäni joka tavallaan johti tämän blogin aloittamiseen. Teksti on kirjoitettu 20.12.2007 ja tänään siis muokattuna 26.8.2008 sen julkaisen tähän kohtaan.

Tänään se tapahtui jälleen, no sehän on joka päiväistä ollutkin mutta tänään töissä vitutti normaalia enemmän, olin jo ennen ruokatuntia valmis menemään hakemaan verokorttini ja sanomaan vamos,sitten kuitenkin istahdin hetkeksi alas ja ajattelin että mitäs sitten? Mitä sitä tekisi, onko työtä missä viihtyisi, mikä se semmoinen on?!
Hetken verran jo aloin mielessäni kadehtimaan sitä lahkolaista joka ovelta ovelle kiertää ja käännyttää seuraansa jehovan lautamieheksi.Normaalistihan lyön oven nenän edestä tälläisiltä kiinni ja sanon ihailevani mengeleen töitä tieteen parissa ja toivotan hyvää joulua belsepupinilta.
Mutta jos joku tosissaan jaksaa käydä silti kolme kertaa vuodessa kuulemassa tuon sanoman kai hänellä on oikeasti jonkin sortin kutsumus tuohon hommaan. Palkan takia hän ei varmasti sitä tee ja selvästikään se ei ole sairauskaan koska se ei ole lääkkeillä hoidettavissa.
Onko kellään siis tätä ns. kutsumusta omaa työtä kohtaan?
Jos on sinulla on, kerro ihmeessä mitä sinä teet työksesi!
Itse en tälläisiä ammatteja keksinyt kuin papin,poliisin ja lääkärin viran.
Papiksi minusta ei olisi, uskoni on joka päivä koetuksella. Poliisiksi en voisi ruveta millään tapaa, kaverilta olen kuullut siitä viimisestä kusitestistä jossa pitää pidättää niin kauan että se nousee päähän.
Ei onnistuisi, tulisi housuun ennen sitä jo.
Lääkärin homma taas tyssäisi kaiketi liian pitkään opiskelu aikaan, myöskin siihen että siinähän tarvisi olla halu auttaa ihmisiä ja olen vallan itsekäs.
Urheileminen urana taitaa tällä terveydellä ja aikuisiällä alotettuna olla unimaailman juttuja.
Taiteilijaksi ryhtyminen on mielestäni etovaa eikä itsetuntoni taikka mahani kestä punaviinin litkimistä.
Ammatikseen auton kuljettaminen voisi olla kivaa puuhaa jos tilipussissa olisi samat eurot kuin fernando, si senor! miehellä ensikaudella, eikä oikeastaan rattikaan käy niin sanotusti käpälään.
Muusikon ura vaatisi lahjoja kyseiselle alalla ja minkälaisen bändin sitä nyt kasaisi?
Mitä sitä nyt on jazzii,folkkii ,räppii..siinäkin taitaa olla puhe jo possesta ja tähän hätään viiden kaverin keksiminenkin tuottaa tuskaa.
Tango, taitaa mennä tanssiorkesterin puolelle, ja ne seinäjoella kruunatut siniveriset tuppaavat joutumaan kahnauksiin virkavallan kanssa.
Metallin kuuntelijana ja liiton rivijäsenenä kai se olisi tyyli suuntani. Paitsi että pitkätukka sopii mielestäni vain naisille ja jo kymmenen sekunnin mossaaminen aiheuttaisi kehossani sunnuntai aamuisen krapulan tyyppisen olotilan jossa pystyisin vain toteamaan mikkiin että kaunis on rumaa ja minua paleltaa,aivan kuten loirin vesku, mutta vähemmällä viskibassolla.
Metallimiehenä tietenkin tykkään kovasta mätöstä,erityisesti my perfect 10"s elokuvista. Näen kyllä itsessäni vain lieviä yhtenäväisyyksiä Lex Steelen kanssa, sen että molemmat selvästikin tykkäävät teräsmiehestä (nimi lex selvästikin siitä keksitty) . Anatomisesti ei sitten olekkaan yhtään, enhän edes ole varjo. Muutenkin kansainvälisen pornotähden ura veisi seksistä sen viimeisenkin hienon asian, sen että sitä on harvoin ja silloinkin kun sitä on, tunnen itseni huonon saksalaisen elokuvan rivinäyttelijäksi joka omaa himonussijalle tyypilliset kalapuikko viikset, tai kuten 80-luvulla telkkaria katsoneet tietävätkin , "magnumit" omaavaksi siaksi.
Mieshuorana voisin tietty osua kultasuoneen, leiville se tuskin löisi silti, koska luultavasti markkinoilla ei olisi ruuhkaa mutta tuskin sen enempää kysyntääkään miehelle joka ei ole suorituksestaan saanut kymppiä enempää, edes arvosanana.
Muutenkin rattopoikana oleminen sivuaisi samaa ongelmaa kun tuossa pornotähti kohdassa ja sen lisäksi olen myös aina katsenut halveksuvasti naisia jotka osoittavat mielenkiintoa minunlaistani renttua kohtaan.
Ystävistäni jokunen työskentelee rannassa, siihen en myöskään kykene, mielikuvani valkoisesta hiekasta,palmupuista ja laguunin sinisestä vedestä karisivat mielestäni nopeammin kuin neulaset joulukuusesta, yhden konttiapinana vietetyn kesän jälkeen.
Paperi hommiin ei tällä seudulla taida enää olla pyrkimistä ja olen kyllä enemmän aina ollutkin sen kuluttaja vessa ja vitosen mielessä kuin tuottajana.
Siis nytpä kysynkin kaikilta että miten jaksaa ja viihtyä töissä, ennen kaikkea myös sitä että mitä teet työksesi jos kerta siitä tykkäät?




Tässä siis alkuperäinen 2.1.2008 julkaistu ensimmäinen blogi tekstini.



Nyt se on luotu. Ei enää postauksia suomi24 hamina palstalle. Askolainen jatkaa rankaisemistaan täältä käsin , ja on jakava kurjaa oloaan myös niille joita se ei oikeastaan kiinnosta. Lisätään tähän nyt tämä tämän päiväinen vuodatus.

Tänään oli taas se kauhea vuoden ensimmäinen työpäivä. Kauhean ristiriitaista mielestäni, toissa iltana oli vuoden ensimmäinen ja viimeinen känni. Voi kun olisi mennyt samoin töitten kanssakin. Varoituksen sana sinulle joka tätä aloitit lukemaan, koska lukemiseesi menee luultavasti yhtä kauan aikaa kuin tämän kirjoittamiseen. Siirtyisin sinuna suoraan toiseen topicciin, en ole muutaman viikkoon tänne kirjoittanut ja alkoholin huuruisen joulun takia minulla on paljon vuodatettavaa.

Eilen ei oloni todellakaan ollut nätti,heräsin kyllä lauluun mutta en edes kottaraisen. Puhelimen pirinä ja silmät auki. Olin makuuhuoneessani. Mikä oli sangen outoa koska olisin voinut vaikka vannoa että olin hetki sitten baarissa. Kellokin oli kolme päivällä , eikä yöllä. Taas on joku aikavaras herkutellut minun kustannuksella. Eilinen onneksi meni melko huomaamattomasti ohi. Syy selvisi minullekin tänään, en ehtinyt krapulan omaiseen tilaan lainkaan eilen. Töihin mennessä se sitten iskikin oikein kunnolla. Saman aikaisesti kun tuskan hiki valui pitkin kalpeita kasvojani, mieleeni tuli fläsäreitä uudenvuoden aatto illasta. Ei saatana miten voi muisti temppuilla vaikka ei edes koskenut kalastajan kaverin juomaan koko iltana.

Onneksi tälläiset päivät oli osaltani ohi ainakin hetkeksi , sillä tein itselleni uudenvuoden lupauksen. Tipaton tammikuu. Sormeni vapisevat tuota sanaa kirjoittaessani pelosta. En varmaan ajatellut miten rankalta ajatukselta se tuntuisi jo kuun toisena päivänä, vaikkakin krapulassa olin vieläkin. Ilmeisesti tarvittiin työpaikalle palaaminen jotta tämä todellisuus alkaisi piirtymään myös minun mieleeni. Siis viikot töissä, ja kun viikonloppu koittaa niin ei saakkaan juoda. Millä vitulla sitä nyt palautuu viikosta ennen seuraavaa maanantaita. Kuulin radiosta töitä tehdessäni että suomalaisista on 1/5 tehnyt saman päätöksen.

Kävin miettimään mihin tämä vielä voikaan johtaa, jos kaikkien hermoja alkaa kiristämään samanaikaisesti yhtä paljon kuin minulla. En nyt muista historian oppitunneilta että onko yhtään sotaa aloitettu tammikuussa, mutta veikkaisin että jos on, niin jollain asian osaisella on ollut tipaton tammikuu ja hivenen agrea päässä. Mieleeni tuli vanha Speden elokuva Tup-akkalakko.Siinä tupakkalakkolaiset pitivät hihassaan punaista nauhaa jotta muut tiesivät mitä hän on läpikäymässä ja tiesivät varoa. Itse en vielä huomannut että olisin kovinkaan hyökkääväinen mutta kohta sekin ilmeni.

Työpaikan seniili veijari, joka kuulemani mukaan viettää juuri toista nuoruuttaan erehtyi tulemaan puheilleni. Kysyi miten meni uusi vuosi? Sanoin että siinähän se, kännissä on kiva olla ja nyt on tipaton tammikuu. No annas olla kun sieltä alkoi tulemaan juttua. "Olin tuossa pohjosessa, meni kyllä niin paljon viinaa viikon aikana." Kyseisellä henkilöllä on vielä tapana suolata juttujaan jonkin verran joten en edes uskonut hänen nauttineen kaljapulloa enempää alkoholia reissullaan. Kuunneltuani minuutin muistinkin juuri että kyllä tota äijää jos joutuu kuuntelemaan yhtään pitempään niin siinä seurueessa on kori jos toinenkin palanut viinaa valehtelematta.

Onneksi ajauduin omiin mietteisiini. Ajattelin pienen pääni sisällä miten maailma ja varsinkin työpaikat olisi parempi paikkoja jossa siellä otettaisiin käyttöön kehittelemäni joukkue hengen nostatin. Jokainen saisi vittuuntuessaan lyödä kerran päivässä jotakin nyrkillä päähän mutta vain kerran. Heti sen jälkeen olisi parempi mieli ja työtkin sujuisivat paljon tehokkaammin kuin vittupäisellä työntekijällä. Laskin nopeasti tätä jarrua "kuunnellessani" että jos keskiverto lyönti veisi n. 2sekuntia niin työntekijälle jäisi tätä tehokkaampaa työaikaa 7h 59min 58sek per päivä,koska hän olisi olennaisesti lyönnin jälkeen paremmalla tuulella. Tiettyjä varjopuolia tässä olisi ilman muuta. Sairaus poissaolot varmaankin lisääntyisivät, mutta toisaalta työntehokkuus lisääntyisi ja niin sanotuista turhista lommijoista päästäisiin eroon koska he luultavasti ekaksi hakeutuisivat työterveydenhuollon pariin, koska päätä hivenen pakottaa. Kesälomien ja pekkasten aikana menetettyjä lyöntejä ei kyllä saisi käyttää töihin palatessa. Muuten se olisi yhtä sirkusta. Ylitöihin jääjille kyllä pitäisi myöntää päivälle toinen lyönti koska silloin yleensä vituttaa. Tälläisella menetelmällä vältyttäisiin myöskin kaikelta turhalta paskanjauhannalta töissä. Viikon lopulla voitaisiin myös palkita joku työntekijä survivor- tyyppisellä koskemattomuus kaulakorulla. Se olisi omiaan lisäämään jännitteitä työpaikan sisällä, ja varmasti parantaisi ilmapiiriä. No ei varmaankaan tarvitse kertoa keneen olisin tänään kiintiöni käyttänyt.

Suureksi onnekseni seniili työtoverini ei tällä kertaa alkanut tapansa mukaan kertomaan vanhoilla päivillä villiksi taas ruvenneesta seksielämästään. Luojan kiitos siitä, sillä en usko että työpaikaltamme olisi löytynyt tarpeeksi isoa poranterää jolla olisin voinut porata päähäni reiän mistä tämä mielikuva vanhusten puuhista olisi voinut valua ulos. Uhkaava tilanne loppui ja muistin juuri jotakin hienoa mitä töissä olossa on. Sain ensimmäistä kertaa kahvia 2 viikkoon. Olen suuri kahvin ystävä ja juonut sitä jo kaksi vuotiaasta saakka tuttipullosta silloin ja kupista nyttemmin. Kuulemani mukaan vanhempani antoivat sitä minulle jotta olisin hiljaa. Olen melko varma että jos joku kavereistani lukee tämän niin helmikuussa baaritiskiin seuraavan kerran nojatessani joku heistä haluaa tarjota minulle kahvia ja konjakkia. Mielestäni minulla ei ole minkään sortin riippuvaisuuksia. Silti mieleeni palasi tutkimus josta joskus tieteenkuvalehdestä olin lukenut. Siinä kerrottiin että riippuvaisuudesta eroon pääseminen yleensä synnyttää tilalle toisen. Tätä miettiessäni ihmettelin miksi oikeassa kädessäni oli ollut kahvikuppi kohta kolme tuntia ilman että olin kertaakaan nähnyt sen pohjaa, taikka ilman että se olisi jäähtynyt. Hmm...Kahvinarkki siis.

Pitkästä aikaa sain myös lukea päivän tuoreet kymen sanomat. Kattilassani alkoi keittää kun huomasin päiväni sivistys annokseni hävinneen teille tuntemattomille lehdestä. Jos tilaisin kyseistä lehteä niin lopettaisin tilauksen oitis. Helmiä sioille sarjakuva oli vaihtunut johonkin käsittämättömään paskaan! Miten vitussa jonkin mielestä siinä äänestyksessä olin noin käynyt että ainut hyvä asia koko lehdessä pitää lopettaa? Kyseinen sarjakuva teki kaiken sen mitä suuren taiteen pitää tehdä. Eli se herätti ajatuksi minussa. Esimerkkinä voin sanoa että vasta 2 viikkoa sitten töissä kelasin ettän minkälaista olisi jos naapurissa asuisi krokotiili. Vasta kesänlopulla uudet naapurit saaneena,ja heihin sen enempää tutustuneena päätin samana iltana kotona tarkkailla näkyykö krokotiilejä. Ei näkynyt mutten tuota olisi varmaankaan ikinä miettinyt ellen olisi mahdollisuudesta lehdestä lukenut.

Muutama tuskan tunti työntekoa oli taas mennyt kun jostain syystä huomasin pohtineeni jo tovin ihmisen anatomiaa. Tai pikemminkin naisen. Luin joskus jostain lehdestä tutkimuksesta jossa haettiin kasvatuksellisia syitä siihen että onko mies tissi- vai peppumies. Ok, sanotaan nyt että siinä tutkimuksessa luki myös kolmaskin tyyppi mutta minun mielestäni siitä pitäisi olla kirjoitettu jonkin sortin lakipykälä missä vaiheessa näitten "säärimiesten" jalkafetissit menevät enemmänkin perversioiden puolelle ja heidät tulisi vangita. Ajatus kenkäkaupassa töissä olevasta säärimiehestä tuskin kiehtoo ketään. Hyi vittu. Siispä minun näkökulmastani näitä tyyppejä on tasan kaksi. On tissimiehiä ja peppumiehiä. Tissimiehistä muistin siitä tutkimuksesta lukeneeni että se johtuu usein siitä että heitä ei ole rintaruokittu lapsena tai se on lopetettu liian aikaisin. Eli siis suomeksi sanottuna he eivät ole saaneet tissiä tarpeeksi lapsena. Kävin sitten miettimään entä kumpaan minä ekaksi kiinnitän naisessa huomiota. Totesin olevani pepun tuijottaja. Ei tarvitse olla kyllä mikään latinomegaperse, vaan mielestäni naisella pitää olla mielellään pieni ja pinkeä kiinteä peppu. Tämän todetessani kävin taasen muistelemaan sitä tutkimusta. Mieleeni ei muistunut mitään aiheesta. Enkö ole saanut lapsena tarpeeksi persettä koska olen tätä mieltä asiasta. Hätäännyin jo melkein ja mielessäni kävi että pitääkö minu soittaa kaverilleni ja kysyä onko sivistyksessäni jonkin sortin aukko, ja että onko hän saanut persettä lapsena. Hetken mietittyäni asiaa totesin että tuskin se olisi fyysisesti kovinkaan mahdollinen ajatus kuitenkaan, ja laitoin puhelimeni takaisin taskuun.

Minun kohdallani tämä tipaton tammikuu ei tule loppumaan tammikuuhun , vahingossa tulin lupaamaan itselleni että ohramallas virtaa ruokatorveani pitkin alas seuraavan kerran kun suomenleijona kohtaa velivenäläisten rintaman. Niin en siis ole suunnittelemassa mitään karjalan palautus retkeä muitten nenänvalkaisijoiden kera ,vaan aion humaltua ensi kerran sweden hockey gamesia seuratessani glubenissa, Suomi- Venäjä pelissä. Toivottavasti vain tämän 39 päivän kuivankauden jälkeen tulen myös näkemään kolmannenkin erän, ja tarvittaessa jatko-ajankin.

Jos jaksoit kokea tämän kärsimyksen kanssani, kärsimysten tie on pitkä ja kivinen ja kirjoittamalla tänne, soin sen tunteen teillekin. Teille jotka luette tätä työaikana, onnittelut! Saitte varmasti palkastenne riippuen kelpo korvauksen tästä ajasta (myös ndt mies). Työkaverini ovat minulta muutaman kerran udelleet että miten jaksan kirjoittaa ja keksin tälläisiä juttuja. Pitäisi kait valehdella että takapihallani kasvaa mielenkiintoisia sieniä joita syömällä tulee metka olo. Kuten aina , todellisuus on tarua ihmeellisempää. Minulla sattuu olemaan sen verran puuduttava työ että voin pukuhuoneeseen saapuessani valita, joko että jätän aivoni pukukaappiin ja kokeilen ameeban elämää vuoron ajan tai kuuntelenko radiosta musiikkia mikä kuulostaa kornilta, ja mietin samalla syntyjä syviä. Tyyli ja valinta on joka päivä vapaa, lopputulos päivästä toiseen sama, jokainen työpäivä lyhentää elämääni kahdeksan tuntia.